ETELÄNUMMEN KOTI JA KOULUYHDISTYS r.y.         lokakuu 2010

 

 

Hei kotiväki!

 

Etelänummen koti- ja kouluyhdistys on Pietarsaaressa toimiva lukion ja yläkoulun yhteinen yhdysside koteihin. Yhdistyksen jäseniä ovat kaikki Etelänummen koulun ja Pietarsaaren lukion oppilaat, heidän vanhempansa sekä koulun henkilökunta.

 

Meillä vanhemmilla on yhdistyksen kautta mahdollisuus toimia lastemme asioissa yhteistyössä koulun kanssa. Avustamme rahallisesti yläkoulun tapahtumia, teatterimatkoja, liikuntavälinehankintoja, lukiolaisten tutustumismatkoja yliopistoihin ja annamme opettajakunnan jaettavaksi stipendejä. Syksyisin keitämme ja myymme hirvisoppaa ja helmikuulla järjestämme lukion Wanhojen tanssien kahvituksen. Muunlaistakin toimintaa voidaan järjestää. Ideoita vastaanotetaan mielellään!

 

Aktiivisiksi jäseniksi yhdistyksen toimintaan toivomme lisää vanhempia mukaan! Mikäli et jostain syystä voi vaikuttaa olemalla mukana toiminnassa aktiivisena jäsenenä, voit maksaa kannustusrahaa toiminnan tukemiseen oheisella tilillepanolomakkeella. Toiveena on 5 € perhekohtainen kannustus (ei ylärajaa…). Toiminnasta saadun tuoton jaamme avustuksina ja stipendeinä oppilaiden hyväksi.

 

 

Lisää tietoa yhdistyksestä: http://web.pietarsaari.fi/lukio/ http//web.pietarsaari.fi/ylakoulu/

 

Lisäväkeä toimintaan toivoen ja kannustuksesta kiittäen

Etelänummen koti- ja kouluyhdistyksen johtokunta

 

Saajan

Handelsbanken, Pietarsaari

 

 

 TILISIIRTO

 

 

 

 

tilinumero

313130 - 1744473

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Saaja

Etelänummen Koti- ja Kouluyhdistys r.y.

 

Kannustusmaksu 2010

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Maksaja

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Allekirjoitus

 

 

 

 

 

 

 

Viitenumero

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tililtä nro

 

 

 

 

 

 

 

Eräpäivä

 

 

Eur